Harmaa Rinne festival Ruka

Julkaistu 5.12.2023

Suomen suurimman after skin ohjelma kasvoi - Alma, Anssi Kela ja Cledos nähdään Rukalla maaliskuussa!

Rukalla 22.-23.3.2024 järjestettävä Harmaa Rinne Festival julkisti lisää esiintyjiä kovatasoiseen ohjelmistoonsa. Aiemmin julkistettujen pääesiintyjien JVG:n ja Sannin rinnalla uusina niminä nähdään muun muassa Alma, Anssi Kela ja Cledos. Festivaalin kahden päivän liput sekä majoituspaketit ovat nyt myynnissä.

Ainutlaatuisella tavalla festivaalitunnelman ja after ski -fiiliksen yhdistävä Harmaa Rinne Festival valtaa Rukan Hiihtostadionin 22.-23.3.2024. Festivaalin kovatasoiseen ohjelmistoon on julkistettu jo aikaisemmin, muun muassa JVG, Sanni, ibe, Kuumaa ja Tommy Cash. Nyt ohjelmisto on kasvanut viidellä uudella kiinnityksellä.

Uusina niminä Harmaa Rinne Festivalin ohjelmistossa nähdään kansainvälisesti Suomen menestyneimpiin poptähtiin lukeutuva Alma, suomirockin legenda Anssi Kela, energisistä ja näyttävistä keikoistaan tunnettu Cledos, odotetun “Pehmee” albuminsa tänä vuonna julkaissut Evelina sekä tukholmalainen elektronisen musiikin duo Rebecca & Fiona.

Festivaalin artistikattaus täydentyy vielä alkuvuoden aikana. Tapahtuman yhden päivän liput ovat tulossa myyntiin joulukuun aikana ja samalla julkistetaan tähän mennessä tiedotetun ohjelmiston päiväjako. Harmaa Rinne Festival valtaa Hiihtostadionin lisäksi myös Rukan keskeisimmät yökerhot ja viikonlopun aikana Ravintola Pisteessä, Bar Ihkussa ja Ravintola Zonessa juhlitaan Harmaa Rinne -jatkojen merkeissä. Festivaalin jatkojen ohjelmisto ja liput tulevat myyntiin myöhemmin.
Vuoden harmaimman päivän tapaan Harmaassa Rinteessä on mukana suomalaisten rakastama lonkero eli Hartwall Original Long Drink, joka on tapahtuman pääyhteistyökumppani.

 

Harmaa Rinne festival Ruka
Ohjelma täydentyy alkuvuodesta 2024.

 

LIPUT JA LISÄTIEDOT

Kahden päivän liput ovat myynnissä Lippupisteessä hintaan 119 euroa. Lippujen hinnat ovat voimassa 31.12. saakka, ja kahden päivän lipun hinta on 1.11. alkaen 129 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin joulukuun puolivälissä samalla kuin ohjelman päiväjako julkistetaan.

Tapahtumaan on myynnissä rajattu määrä kahden päivän ORIGINAL GOLDEN VIP- ja ORIGINAL VIP -lippuja hintaan 179€/249€. VIP-lippujen nykyiset hinnat ovat voimassa toistaiseksi.


Festivaalin ikäraja on 18 vuotta.

www.harmaarinnefestival.fi

 

Tulevia tapahtumia Rukalla:
 

Ruka-Kuusamon Äitienpäivä 2024

Tapahtumat
12.5.2024 - 12.5.2024
Nuts Karhunkierros, kuva Veera Vihervaara

NUTS Karhunkierros 2024

Tapahtumat
24.5.2024 - 25.5.2024
Kesämaisemia Ruka-Kuusamossa

Ruka-Kuusamon Juhannus 2024

Tapahtumat
20.6.2024 - 23.6.2024
Solstice - vaihtoehtomusiikin festivaali Rukatunturin huipulla

Solstice 2024

Tapahtumat
20.6.2024 - 22.6.2024